Maria

10753_4530772955190_100225201_n

”Sopraano Maria Turunen osoittautui ääni-ihmeeksi” (Wagneriaani/Paula Nurmentaus, 2019)

”Itseeni suurimman vaikutuksen teki kuitenkin Maria Turusen dramaattinen ääni ja kypsänpuoleinen tulkinta Ariadnen aariasta. Hänestä voidaan odottaa kykyä vaikkapa moniin Wagner-rooleihin!” (oopperaa.blogspot.com, 2019)

”Koominen keskushahmo oli sopraano Maria Turusen Lady Billows, Loxfordin ylin moraalinvartija. Hän tuomitsee metallikkaasti sivaltavalla, komealla äänellään kaikki nuoret tytöt hutsuiksi ja koko paikan synnin ja saastan pesäksi.” (Helsingin Sanomat/Hannu-Ilari Lampila, 11/2020)

Maria Turunen on joensuulaislähtöinen nuori dramaattinen sopraano. Hänen tiensä laulamiseen avautui verrattain myöhään, 24-vuotiaana, kun hän opiskeli Helsingin yliopistossa. Valtiotieteiden maisteriksi valmistuttuaan Maria on sittemmin keskittynyt laulamiseen ja keväällä 2022 hän teki ammatillisen oopperadebyyttinsä Santuzzan roolissa Mascagnin Cavalleria rusticana -oopperassa Åbo Svenska Teaterissa hypättyään rooliin päivän varoitusajalla. Kesällä 2018 Maria hälytettiin puolestaan laulamaan Sieglinden rooli Wagnerin Valkyyria -oopperan ensimmäisen näytöksen konserttiversiossa Joroisten Musiikkipäivillä ja aikaa uuden roolin opiskeluun oli 8 tuntia. Syksyllä 2022 Maria debytoi samassa oopperassa Waltrauten roolissa Suomen kansallisoopperassa, jossa hän on tehnyt myös monia cover-tehtäviä.

Vuonna 2021 Maria voitti Helsinki Lied -kilpailun yhdessä pianistinsa Armaan Madarin kanssa ja vuonna 2022 Maria palkittiin toisella sijalla Merikanto-laulukilpailussa. Vuonna 2019 Marialle myönnettiin puolestaan Suomen Wagner-seuran Bayreuth-stipendi sekä Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian kansallinen stipendi.

Maria on valmistunut muusikoksi Helsingin Konservatoriosta, musiikin kandidaatiksi Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin aineryhmästä, sekä suorittanut maisteriopintonsa Sibelius-Akatemian ja Tukholman taideyliopiston oopperakoulutuksissa. Hän viimeistelee myös laulupedagogiikan opintojaan Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hänen opettajinaan ovat toimineet Olga Heikkilä, Ritva Laamanen, Hanna-Leena Haapamäki, Robert Hyman ja vuodesta 2015 lähtien Sirkku Wahlroos-Kaitila.

CV: Maria Turunen_CV

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s